|
Tervetuloa Lihastautiliitto ry:n sivuille
|

|
Näillä lihaksilla...!
Lihastautiliitto ry on valtakunnallinen
vammaisjärjestö, jonka tehtävä on tukea jäsentensä oikeutta monimuotoiseen ja hyvään elämään. Liittoon kuuluu 12 paikallisyhdistystä ja liki 3000 jäsentä.
Järjestö perustettiin 40 vuotta sitten.
Lihastaudit ovat ryhmä harvinaisia, eteneviä sairauksia, joiden pääoire on lihasten heikentyminen. Tautien aiheuttajaa ei tunneta, eikä niihin ole lääkehoitoa. Suurin osa lihastaudeista on periytyviä. Suomessa lihastauteja sairastaa noin 10 000 ihmistä.
|
Työntekijöiden haku Lihastautiliiton kursseille 2012
Hakuaika päättyy 29.2.2012. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille 30.3. mennessä. Valitut kurssityöntekijät ovat velvollisia osallistumaan koulutuspäivään Turussa lauantaina 26.5. Osallistumisesta ei aiheudu kuluja työntekijöille. Luethan ennen hakukaavakkeen täyttämistä tarkasti kurssityöntekijöiden hakuinfon, josta selviää tarvittavat tiedot. Mikäli et saa tulostettua lomakkeita, lähetämme ne postitse. Emme vastaanota hakemuksia sähköisesti. Lisätietoja: kuntoutussuunnittelija Leena Marin (02) 273 9723, leena.marin(at)lihastautiliitto.fi kurssisuunnittelija Saara Jokinen (02) 273 9722, saara.jokinen(at)lihastautiliitto.fi
Kurssityöntekijöiden hakuinfo Hakulomake Kurssien työtehtävistä 2012
Perhekurssien 2011 merkitykset ja vaikutukset -kysely täällä.
Kysely on lähetetty postitse kesällä 2011 perus- ja jatkokursseilla olleille perheille. Kirjeessä on lähetetty myös vastaamiseen tarvittava salasana. Vastaukset 27.2. mennessä.
KEvätliittokokous 24.3. Siilinjärvellä. Ohjelma
LIHASTAUTIEN KEHITTYVÄ TUTKIMUS JA HOITO
Konferenssi 16-17-11 - TIIVISTELMÄT ALUSTUKSISTA
Lihastautiliiton kurssit 2012 Lihastautiliitto ry järjestää vuonna 2012 sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseja lihastautia sairastaville lapsille, nuorille ja aikuisille. Osaan kursseista voi osallistua myös perhe, puoliso tai muu läheinen. Kurssien lisäksi järjestetään lasten- ja sisarustenleiri, yli 65-vuotiaitten tapaaminen sekä perhetapaaminen. LIHASTAUTILIITON KURSSIT 2012
KAAVIOKUVA LIHASTAUTILIITON SOPEUTUMISVALMENNUKSESTA TÄÄLLÄ
|
Teknologia ihmisyyden
palveluksessa
Liiton teemavuodet 2011-13
|


|
|
Laukkua klikkaamalla löydät asioita
eri aiheista. Laukku koottiin 2009 - 10 Matkalla arjessa teemavuosina.
|
 TREAT-NMD on kansainvälinen hanke, joka kokoaa tietoja harvinaisista lihassairauksista maailmanlaajuisten hoitokäytäntöjen edistämiseksi. Klikkaa logoa ja lue lisää. |
|
|
|
|