Sairaan normaalia – Hetkiä elämästä lihastaudin kanssa. Jakso 2: Työelämä vammaisen silmin – Atso Ahonen

Alkuperäinen podcast jakso: https://lihastautiliitto.fi/lihastautiliitto/podcastit/ 

Lassi: Moikka! Mahtavaa, että olet löytänyt Sairaan normaalia -podcastin pariin. Tässä sarjassa pääset jakamaan minun ja mielettömiä vieraideni kanssa hetkiä lihastautia sairastavien elämästä. Minä olen Lassi Murto ja isännöin keskustelua. Podcastin on tuottanut tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Lihastautiliitto. Tervetuloa mukaan!

Tänään meillä olisi agendalla puhua hieman työelämästä ja sen verran voin tähän alkuun itse kertoa, että mun työura on ollut vähän mielenkiintoinen ja voidaan palata siihen keskustelun edetessä. Mulla on ilo ja kunnia nostaa lauteille mun kanssa tänään löylyä nauttimaan Atso Ahonen. Tervetuloa!

Atso: Kiitos paljon, mukavaa olla mukana.

Lassi: Hei, sä oot monenlaista. Sä oot esteettömyysasiantuntija. Sä oot riesaaja. Saat kertoa tästä enemmän hetken päästä ja sitten sen lisäksi sä oot Suomen sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen kapteeni. Siinä on aika paljon mielenkiintoista. Haluatko sä pikkasen kertoa lisää ja avata, mitä tarkoittaa olla riesaaja?

Atso: Jes elikkä, mitä tarkoittaa olla riesaaja. Niin meillä on siis yritys nimeltä Riesa Consultative Oy ja mä oon yks Riesan perustajista. Me kutsutaan itseämme sitten riesaajiksi, kaikki ketä meillä on töissä. Meitä on neljä perustajaa ollut siinä, ja nyt me ollaan saatu tässä parin vuoden aikana palkattua vielä pari työntekijää mukaan joukkoon. Ja tosiaan me ollaan reissaajia ja me tehdään töitä esteettömyyden ympärillä aika monipuolisesti. Esteettömyyskartoituksia, koulutuksia, kaikenlaista konsultointia, esteettömyyssuunnitelmia, paljon työelämään liittyviä juttuja myös.

Lassi: Aivan aivan. Tosiaan tänään meidän riesana täällä. Ei vaan oikein mahtavaa, että pääsit tänne mukaan. Haluatko sä pikkasen alkuun tästä, tämmöisillä lämmittelykyssäreillä aloitellaan, niin kertoo, että mimmonen sulla on tausta, että miten sun koulutus ja työhistoria on saanut sut tähän pisteeseen?

Atso: Joo elikkä, no valmistuin lukiosta. Sen jälkeen muutin omilleni vanhempien luota ja yhden välivuoden jälkeen päädyin opiskelemaan liiketaloutta. Valmistuin tradenomiksi ammattikorkeasta. Sen jälkeen työskentelin sellaisia pätkiä asiakaspalveluhommissa ja sitten olin tuolla Uudenmaan lihastautiyhdistyksellä vuoden hommissa.

Oli vähän hankaluuksia ehkä sitten kuitenkin löytää töitä tai päästä työelämään kunnolla kiinni. Sitten me 2018 kesällä kaverini Anni Kyröläisen kanssa oltiin kävelyllä ja juteltiin just näistä työelämäasioista ja muutenkin ehkä semmoisesta vammaisten henkilöiden kohtaamisesta ja miten tuntuu, että edelleen nykypäivänä sen ja esteettömyyden kanssa on paljon tekemistä.

Sit me oikeestaan päädyttiin siinä keskustelussa siihen pisteeseen, että todettiin, että me voidaan tehdä tälle asialle jotain ja päädyttiin perustamaan oma yritys. Me koettiin, että se on meille paras tapa vaikuttaa näihin asioihin ja sitten pyydettiin pari muuta kaveria mukaan siihen vielä. Tätä kautta sitten päädyttiin yrittäjiksi.

Lassi: Siistiä! Mahtavaa, että lähditte, koska tälle on todellakin tarvetta Suomessa. Meinaan tuota, mitä sun taustasta tulee, niin se on niin kuin itseäni katsoisi peilistä. Ainoalla erolla oikeastaan se, että välivuoden jälkeen tosiaan itsekin ammattikorkeakoulussa, mutta liiketalouden siemeniä sitten tietojenkäsittelyn tradenomin puolelle. Muuten vähän niin kuin tutun näköistä tietä kuljettu, niin osaan pikkasen samaistua tunteisiin kyllä.

Niin kuin vähän jo toit esille, niin mä uskaltaisin väittää, mitä tulee suomalaiseen työmarkkinaan tai työmarkkinakelpoisuuteen, että ainakin meikäläinen on kokenut omassa elämässään, että on vielä hirveän paljon työnantajien asenteissa korjattavaa. On tullut semmosia fiiliksiä, että meikäläinen pyörätuolissa ja henkilökohtaisen avun käyttäjänä joudun tekemään hirveän paljon enemmän duunia samoihin tehtäviin tai samoihin asioihin versus ihan terve työnhakija.

Mitä sä tästä meinaat, että miten sä näet vammaiset työelämässä Suomessa? Onko sulla tällainen ajatus, että Suomessa ajatellaan liikaa, että joku tietyntyyppinen duuni soveltuu osatyökykyisille tai vammaisille vai miten sä näet, että Suomessa tilanne on?

Atso: No joo, kyllä mä näen sen oikeastaan vähän samankaltaisena, mitä säkin tuossa kuvailit. Ei se vammainen työnhakija oo ihan kovin hyvässä asemassa vielä. Aika pitkälti se johtuu just ehkä työnantajien asenteista ja tiedon puutteesta. Siihen mekin pyritään meidän kaikilla koulutuksilla ja valmennuksilla meidän asiakkaiden kanssa vaikuttamaan. Että siellä työnantajapuolella ymmärretään, että mistä oikeastaan on kysymys, kun puhutaan vammaisista työnhakijoista ja työntekijöistä ja mitä kaikkea se tarkoittaa, mihin se vaikuttaa, mihin se ei vaikuta.

Mutta joo, hyvin paljon on semmoista fiilistä tai ehkä semmoista pelkoa tai ajatusta, että vammainen työntekijä on jotenkin vaikka kalliimpi tai enemmän poissa töistä tai sille pitää järjestää avustusta siellä työpaikalla tai muuta tämmöistä. Vaikka sehän on vain tiedon puutetta. Avustajat tulee muualta, ja kyllä se työntekijä itse tietää, että miten se työn luonnistuminen saadaan parhaiten toteutumaan.

Tosiaan ehkä vielä siihen, että ohjataanko vammaisia henkilöitä jollekin tietylle alalle enemmän tai nähdäänkö, että joku tietty ala soveltuu parhaiten? Sä oot opiskellut ilmeisesti tietojenkäsittelyä. IT-alahan on just semmoinen, mistä ehkä ajatellaan, että no vammaiset henkilöt soveltuu sille alalle, koska siinä toimitaan tietokoneella ja ei tarvitse fyysisesti niin paljon toimia. Mutta onhan paljon muitakin aloja, missä ei tarvitse kantaa niitä tiiliskiviä siellä raksalla. Ehkä siihen saadaan muutosta myös silleen, että vammaiset henkilöt alkaa näkymään tai saadaan sitä näkyvyyttä työpaikoilla ja eri medioissa eri rooleissa monipuolisesti. Niin ehkä sitä kautta saadaan vähän laajennettua sitä perspektiiviä.

Lassi: Just näin. Joo tietojenkäsittelyä opiskelin ja muistan vieläkin oikein sydämellisesti ammattikorkeakoulusta, kun uraohjaaja totesi minulle, kun meinasin itse, että siirryn liiketalouden puolelle et enemmän bisnesmaailma kiinnostaa, ja mullehan tosiaan sanottiin ihan suoraan päin naamaa, että Lassi kuule, kun sä istut pyörätuolissa niin sä et voi sinne siirtyä, kun siellä täytyy olla esillä ja sä et pysty, kun sä oot pyörätuolissa. Joten nää asenteet näkyi jo silloin, toki siitä on nyt jo aikaa vierähtänyt yli 10 vuotta, että toivottavasti ne on siitä pikkaisen yleisemmin parantunut nämä asenteet, ja mulla on vaan sitten omalla kohdalla käynyt huonoa tuuria. Mutta pelkään pahoin, että vastaavantyyppistä on muillakin kyllä ollut.

Atso: Siis on todellakin. Mä olin silloin ammattikorkeassa, kun meillä kävi tämmöinen myyntivalmentaja tai myyntikouluttaja, joka ammatikseen tekee semmoisia myyntikoulutuksia. Niin kävi pitämässä meille kaikille opiskelijoille semmoisen myyntisparraustilaisuuden, inspiraatiojutun. Siellä hän kovaan ääneen julisti, että täytyy olla hyväkuntoinen, että voit olla menestynyt myyjä. Mua vähän suututti se silloin jo siellä ja olin tuohtunut kavereiden kanssa siitä. Mutta no enhän mä siellä sit kommentoinut kuitenkaan mitään. Ois varmasti pitänyt.

Lassi: Kyllä se on just, että oikeasti hyväkuntoinen, että who cares tuolla alalla, että eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä.

Tuosta päästään oikeastaan sitten aasinsiltana mahdollisiin rekryihin ja rekrytointiprosessiin. Sä puhuit tossa aikasemmin, kun aloitettiin, että suurin osa ongelmista on tietämättömyyttä. Esimerkiksi just näistä kohtuullisista mukautuksista, että ajatellaan, että tulee vammainen henkilö huomattavasti kalliimmaksi ja mitä meidän nyt täytyy muuttaa, onko meillä invavessaa ja tätä ja tätä. Niin sitten samalla se, että kun mietitään, otan nyt itseni esimerkiksi, että se tietotaito, mitä saattaa muillakin vammaisilla ihmisillä olla niin kuin sertifikaattien lisäksi. Tyyliin vaikka mitä mulla on tullut vaikka henkilökohtaisten avustajien työnantajana toimimisesta, eli tämmöistä niin sanottua piilo-osaamista, mitä on karttunut. Niin ne jää yleensä peittoon tai piiloon ja niitä ei olla tähän mennessä ainakaan hirveästi rekryissä millään tavalla tuotu esille. Saati niitä millään tavalla arvostettu.

Näetkö sä, että siinä ois jonkun näköinen sauma meillä alkaa tekee erityyppistä CV:tä ja nostamaan tämmöisiä taitoja ihan niiden rinnalle, että oon tyyliin nyt tietojenkäsittelyn tradenomi ja olen käynyt lukion? Pitäisikö rekryissä ja muutenkin yleisesti työelämässä vammaiset saada näkyville eri tavalla mitä ollaan totutusti nähty?

Atso: Joo siis ehdottomasti. Kyllä joka ikisen myös jokaisen vammaisen työnhakijan kannattaa miettiä sitä CV:n rakentamista just sen osaamisen kautta. Pyrkii siinä työhakemus tai työn hakemistilanteessa korostamaan just sitä osaamista. Helposti se saattaa vammaisen työnhakijan kohdalla se rekrytilanne mennä tai liikaa saada huomiota just se fyysinen toimintakyky ja just noi kohtuulliset mukautukset ja mitä kaikkea se sitten tarkoittaisi, että tämmöinen vammainen henkilö rekrytoitais. Se pitäisi saada, no mä sanoisin, että se lähtee sieltä asenteista ja osaamisesta, että kun sitä saadaan muokattua, että tarkasteltais oikeesti tiukasti sitä osaamista kaikkien hakijoiden kohdalla. Ja sitten se muu ylimääräinen mikä siinä on, niin se tulee sitten sen jälkeen ja kohtuullisiin mukautuksiin, niitähän pystyy tekemään. Pystyy hakemaan työolosuhteiden järjestelytukea ja palkkatukea, näitäkin palveluita löytyy. Mutta pitäisi saada se ensimmäinen vaihe siihen osaamisen tarkasteluun.

Lassi: Niin, onko se tosiaan se, että pitäisi saada jollain tavalla tietoa enemmän sinne työmarkkinoille ja työnantajille, että jos työntekijöillä tämä tieto on, niin se ei vielä riitä?

Atso: Niin, siinä on tietty kohtaanto-ongelma. Ehkä työnhakijat voi myös tuoda omaa osaamistaan vielä paremmin esille, mutta sitten myös työnantajapuolella se on rekrytointihenkilöstön kouluttautumisen kautta, että he sitten osaa katsoa laaja-alaisemmin tai ottaa eri asioita huomioon, mitä on totuttu ottamaan aiemmin.

Lassi: Miten sä luulet, että mahtaako nykysuomessa olla, kun tulee erilaisia rekrykoulutuksia ja kun palkataan uusia henkilöitä töihin nimenomaan hoitamaan rekryä, että onko tämmöiset automaattisia asioita nykypäivänä vai onko tosiaan siellä iso lovi vielä siinä, että ei oteta vaan asioita edelleenkään huomioon?

Atso: Ei ne oo automaattisia asioita, että kyllä me tehdään jatkuvasti Riesan kanssa meidän asiakkaiden kanssa töitä rekrytointiteemoihin liittyen. Hyvin paljon on tietoa jaettavana vielä ihan ympäriinsä rekrytoijille. Ollaan saatu paljon kiitosta siitä, että asiat, jotka tuntuu siinä hetkessä kun ne kuulee ja ne lausutaan, ihan itsestäänselvyyksiltä, niin niitä ei välttämättä ole osattu ajatella aiemmin ollenkaan.

Mä en usko ja me ei yrityksessä uskota, että juuri kukaan tekee tahallaan sitä tai tahallaan haluaisi syrjiä tai olla ottamatta huomioon tiettyjä asioita. Vaan se on vaan tietämättömyyttä, ettei olla vaan osattu ajatella aiemmin.

Lassi: Kyllä joo. Mä oon melkein samaa mieltä sun kanssa tossa. Oikeestaan aikasemmin mulla oli 2010-2020 semmoista vaikeaa työllistymisen aikaa ja varmaan valehtelematta lähetellyt sinä vuosikymmenenä varmaan lähemmäs 1 000 työhakemusta ja tehnyt tämmöistä pientä tutkimustyötä siinä samalla, että tiettyihin hakemuksiin oon ihan avoimesti kertonut, että olen Lassi ja istun pyörätuolissa ja oon näin ja näin. Ja tietyissä hakemuksissa sitten oon jättänyt kaiken, mitä liittyy mun diagnoosin ja sairauteen, kaiken kertomatta. Niin siinä oli vaan hurja ero huomata se tulos siinä rekryssä, että mikäli mainitsin ,että olen pyörätuolissa niin joko ei vastattu ollenkaan tai sitten vastataan, että tällä kertaa valintamme ei osunut sinuun. Ja jossain vaiheessa ihan samaan firmaan hakenut ilmoittamatta mitään omasta tuolista ja näin, niin sinne haastatteluun pääsin. Kunnes sitten paikan päällä huomasin, että eihän tänne koko toimistoon ole esimerkiksi hissiä, ja hän toivotti mulle onnea työnhakuun. Eli tämmöistä välinpitämättömyyttä on ollut ilmassa ainakin aikaisemmin paljon. Mä en tiedä, onko sulla jotain vastaavia fiilareita ollut aiemmin, mutta mä näen, että tän tyyppisissä asioissa ainakin ollaan kehitytty ja menty parempaan suuntaan.

Atso: Siis joo kyllä, toi on ihan täysin tuttu tilanne, mitä itsekin on kohdannut. Jos mainitsee siitä, että käyttää pyörätuolia liikkumiseen, niin paljon heikommin tulee vastauksia, kun sitten taas jos ei mainitse sitä mitenkään, niin sitten on saattanut päästä niihin haastatteluihinkin. Mutta siinä tulee just ongelmaksi usein se, että kun joka tapauksessa joutuu jossakin kohti kertomaan siitä pyörätuolista ennen kuin sinne haastatteluun menee, vähintään siinä vaiheessa, että kysyy, että pääseekö pyörätuolille sisälle sinne rakennukseen. Siinä on taas se ongelma, että siinä keskitytään siihen fyysiseen puoleen, vaikka ne työn kannalta relevantit osaamiset saattaa jäädä ihan taka-alalle.

Yks hyvä keino työnantajille, mitä.. Tai työnantajat ja esimerkiksi meidän jotain asiakkaita, jotka haluaa edistää yhdenvertaista ja monimuotoista rekrytointia, niin voi olla esimerkiksi anonyymirekrytointi tai ylipäänsä vaikka ei olisi anonyymirekrytointi, niin se että kerrotaan työpaikkailmoituksessa semmoiset perus esteettömyystiedot, että meillä on hissi, löytyy invavessa ja pääsee kulkemaan rakennuksessa. Sen ei tarvi mitään kovin tarkkaa olla, mutta joku tämmöinen maininta esteettömyydestä jo itsessään luo semmoista mielikuvaa, että täällä ollaan vastaanottavaisia. Sinne voi hakea nostamatta esille, että minä käytän pyörätuolia ja miten nämä kaikki asiat tapahtuu. Vaan siinä on jo lähtökohtaisesti enemmän samalla tasolla kuin kaikki muutkin hakijat.

Lassi: Kyllä kyllä. Tosta tuli mieleen, että ainakin kuntarekryssä aika usein on juuri tää anonyymirekry. Miten sä koet, tosta tuli mieleen, että kun jos jaotellaan vaikka kolmeen osaan: tiukkaan bisnesmaailmaan, kunnan ja valtion tehtäviin ja sitten järjestötyöhön, niin jos näitä kolmea alkaa vertailemaan jollain tavalla rajoittuneiden ihmisten työllistäjänä. Niin näetkö sä siinä eroja? Mä jotenkin ite oon kokenut aina, että jos haen tiukan kovan rahan firmaan duuniin, niin se on aina kaikista vaikein vaihtoehto mulle. Niin onko se näin vai onko se vaan mun ajatus, ja jos se on näin, niin mistä se johtuu?

Atso: Niin toi on hyvä kysymys. Mitään tilastojahan ei mun ymmärtääkseni näistä ole, että miten vammaiset henkilöt, jotka on työllistyneet, että missä suhteessa näihin kolmeen on työllistytty. Ensimmäinen ajatus saattaisi olla, että varmaan saattaa olla järjestöpuolelle just ehkä helpompi työllistyä. Mutta tää on vaan tällanen mutu, että ei oo mitään faktaa esittää tän tueksi. Mutta jos näin on, niin siinähän tulee sitten, tai se on tavallaan semmoinen kierre. No ensinnäkin tämä on hyvin laaja keskustelu. Mutta ensinnäkin siinä on se, että järjestöpuolella palkat on paljon alhaisempia kuin yrityspuolella. Ja tällä tavalla sitten jos vammaiset henkilöt ainoastaan pääsee työllistymään järjestöpuolelle, niin silloin se myös luo semmoista palkka epätasa-arvoa. Lisäksi se ruokkii sitä kierrettä lisää, että jos vammaisia henkilöitä ei näy yritysmaailmassa ja sitten sitä ajatellaan, että ei tänne kukaan halua myöskään hakeutua, eikä hakeudu, eikä sinne osatakaan etsiä ketään.

Tää on tämmöinen itseään ruokkiva kierre helposti. Mistä se sitten voi johtua, niin ehkä yritysmaailmassa on ajateltu perinteisesti sitten, että vammaiset henkilöt ei oo vaikka niin tehokkaita työntekijöitä tai he maksaa jotenkin enemmän tai jotain tämmöisiä syitä siinä voi olla ehkä taustalla, mutta sehän nyt ei pidä välttämättä ollenkaan paikkaansa.

Lassi: Niin ja toki varmaan riippuu aina niin siitä työtehtävästä. Itellä tässä just männä vuosina oli kokemusta, että tämmöiseen call center tyyppiseen työpaikkaan hain ja siitä tuli nimenomaan tää tehokkuus esteeksi sitten, että kun en pysty kymmensormijärjestelmällä kirjoittelemaan, enkä pysty sitten täten asiakasta ohjaamaan puhelimessa tarpeeksi nopeasti. Niin just tämän tyyppisiä, mutta se on toisaalta ihan ymmärrettävää, että näin se menee. Mutta se, että varmaan on monia myös tämmöisiä työtehtäviä, missä se oma tietotaito riittää eikä välttämättä oo niin tämmöistä nopeus keskeistä työntekoa, niin siinä mielessä varmaan löytyisi enemmän näitäkin.

Mutta tosiaan varmaan osittain se, kun aikaisemmin puhuttiin niistä asenteista. Jossain vaiheessa Soste:n kanssa muistan keskusteluissa, kun on tullut esiin näitä ajatuksia vammaisten kiintiöistä työpaikoissa, niin siitä voi varmaan olla montaa mieltä. Mutta mä oon ite henkeen ja vereen niitä vastaan, koska mä en ainakaan halua missään vaiheessa työllistyä missään työpaikassa missä tietää, että mua ei sinne haluttais, mutta nyt toi Lassi on sinne pakko ottaa, jotta tilastoissa näyttää kauniilta.

Atso: Just näin, just näin. Joo mä eilen just kuulin kans näistä kiintiöistä, kun yhden kaverin kanssa keskustelin. Oon siis ite myös niitä niitä vastaan. Oliko Hollannissa, kun oli ollut tämmöinen kiintiökokeilu, mut se oli menny siihen, että työpaikoilla palkattiin niin kuin maskotiksi käytännössä joku vammainen henkilö, joka ei saanut mitään kunnon oikeita töitä ja ei myöskään palkka tietenkään ollut ihan, tai kun ne työtehtäväkään ei ollut ehkä niitä ihan oikeita. Sitten jos ei palkannut vammaista henkilöä sillä kiintiöllä, niin sitten oli ilmeisesti joku tämmöinen sanktiomaksu. Monet firmat maksoi mieluummin sanktiomaksun, kuin palkkas sinne kiintiöllä jonkun, että siitä oli huonoja kokemuksia siellä. Se ehkä osoittaa sen, että ei se toimi muuallakaan.

Lassi: Just näin, just näin. Mutta kääntöpuolena toki positiivisena myös se, että monet meistä niin kuin sinäkin, kun koetaan vaikeuksia ja hankaluuksia, niin yllättävän moni, ainakin mitä mä tunnen, liikuntarajoitteisista rupeaa yrittäjäksi. Se on mun mielestä ihan valtavan hienoa Suomessa ja löytyy sitä uskallusta usein jopa ehkä enemmän kuin tavallisilla tallaajilla ja löytyy hirveen hyviä ideoita. Mun mielestä se on todella hienoa ja ite tunnen välillä sen, että välttämättä itellä ei oo vastaavanlaista kipinää tai sitten uskallusta.

Mistä sä oot aikanaan ite löytänyt tämän kipinän ja miten sä uskot, että niinkin moni vammainen päättää lähteä yrittäjän polulle? Onko se nimenomaan sen kautta, että tietää, että työllistyminen on muuten vaikeaa vai onko se ihan vaan se, että tietää lähtökohtaisesti, että musta tulee yrittäjä?

Atso: Kyllä mä luulen, että siinä vaikuttaa aika paljon se, että se työllistyminen voi olla muuten niin vaikeeta. Sitten jossain kohtaa tulee se turhautuminen, että jos mä en saa töitä niin sitten mä perustan itse yrityksen ja koetan sitä kautta työllistyä. Mulla se ainakin meni sillä tavalla. Toki mulla oli ollut pitkin opiskeluaikoja ja sen jälkeen erilaisia yritysideoita. Mun lähimpien ystävien kanssa ollaan pyöritelty kaikenlaisia ideoita vuosikaudet jo, mutta ei ne oo sitten koskaan lähtenyt sen kummemmin liikkeelle.

Sit mä ehkä mietin siinä kohtaa just ennen kuin perustettiin Riesa, että mulla ei ollut töitä eikä ollut oikein päässyt kunnolla haastatteluihinkaan. Sitten oli tää alustava idea firmasta. Mäkin oon työkyvyttömyyseläkkeellä, että mulla on semmonen perustoimeentulo, matalan tason toimeentulo, turvattu. Sit mä pohdin, että mulla on oikeastaan nyt täydellinen tilaisuus koittaa tätä yrittämistä ja laittaa yritys pystyyn. Kun mä saan sen eläkkeen kuitenkin, niin mulla ei ole semmoista super taloudellista riskiä siinä. Sit päätettiin heittäytyä siihen, ja no hitaasti, mutta varmasti.

Nyt on kolmas vuosi tullut mittariin tässä, että on ihan virallisesti ollut firma pystyssä ja nyt puolitoista vuotta meillä on ollut toimistotilat. Pikkuhiljaa tää on koko ajan lähtenyt enemmän kasvuun ja nyt näyttää tosi hyvältä.

Lassi: Onks missään vaiheessa tullut sellaista oloa, että ei hitsi sentään mitä sitä tuli tehtyä, että mimmoseen veneeseen sitä tuli hypättyä?

Atso: Ei ehkä semmoista, että mitä tuli tehtyä, mutta pitkään oli semmoinen vähän huijarisyndrooma olo, että onks tää nyt oikeasti ihan totta, että me tässä meidän ystävien kesken, mitä me ollaan kehitelty asioita, niin jotkut haluaa oikeasti ostaa ja kuunnella meidän osaamista. Vaikka periaatteessa tietää sen, että se on tosi hyvää kovaa kamaa. Mut silti välillä tuli semmoinen, että hetkinen mikä juttu. Mutta nyt siitäkin on jo päässyt eroon. Nyt osaa arvostaa sitä omaakin tietotaitoa ja osaamista.

Lassi: Kyllä. Se on hyvä, että meillä on riesaajia olemassa. Mä oon tosiaan ite kanssa ollut työkyvyttömyyseläkkeellä ja sitten välillä erilaisia työchäänsseja on ollut ja huomannut välillä, että jaha, nyt lähtee sitten takuueläkkeet. Välillä tulee sellainen olo, että kuinka hyvää palkkaa pitää saada, että se kannustaa töihin, kun tietää, että sitten muut tulot laskee. Eli tyyliin monesti laskenut, että vaikka pääsisin töihin pääkaupunkiseudulle ja saisin palkkaa x määrää, jos mulle kuitenkin loppupeleissä jää kuukaudessa käteen näin ja näin paljon enemmän kuin mitä mä saisin pelkästään tuilla.

Näetkö sä, et se on yks syy myös meikäläisten ehkä pienosissa omissa asennevammoissa siinä, että ei jakseta lähteä töihin, kun tiedetään tai todetaan, että se ei olisi niin kannustavaa valtion puolelta, että aletaan rajoittamaan, mitä tukia saadaan ja että nähdään se niin paljon helpompana ja jatkuvampana ratkaisuna pysyä Kelan tuilla, että onko tässä jotain totuuspohjaa vai onko tää vaan mun omaa kieroa ajattelua?

Atso: Kyllä siinä varmaan jotain totuuspohjaa on mun mielestä. Toihan on tommonen, miksi sitä kutsutaan palkka.. ei kuoppa, no nyt tuli oikosulku. Siis joka tapauksessa. Kannustinloukku! Joo tää oli se termi, mitä mä hain. Mä ehkä miettisin siinä kohti, että jos se on muutaman satasen se ero siinä, mitä saa vaikka tukia versus että saa tukea ja käy töissä. Mä jotenkin näen sen silleen, et se on vaan hetkellinen se pienempi ero, että sitten kun käy töissä ja saa sitä työkokemusta ja kerryttää omaa osaamista ja etenee työuralla, pääsee eri työpaikkoihin tai perustaa vaikka sen oman firman, se tulee kyllä kääntymään sitten yllättävänkin nopeasti se palkka ja rahatilanne. Sitten siitä palkasta jääkin paljon enemmän käteen kuin niistä tuista jäisi, plus kertyy koko ajan se oma osaaminen ja työkokemus, mitä kuitenkin vaaditaan, että pystyy pääseen niihin töihin.

Lassi: Juuri näin, juuri näin. Mä en ota sen enempää kantaa, että mun mielestä se on hyvä systeemi, että Suomessa saa olla työkyvyttömyyseläkkeellä niinku minäkin oon.

Atso: Siis mä oon samaa mieltä siitä, että se on myös tosi hyvä ja tärkeä juttu.

Lassi: Mutta mä oon aina henkilökohtaisesti ollut sitä mieltä, että jos mä saan mahdollisuuden sen sijaan tehdä työllä oman elantoni ja tuoda leivän pöytään omalle perheelle niin totta kai se olisi mulle henkilökohtaisesti itsestäänselvyys, että mä tekisin mieluummin näin. Ihmiset on toki erilaisia, kaikille tilanne on erilainen, joten sen vuoksi on ymmärrettävää, että ihmiset tekee erinäköisiä ratkaisuja.

Mutta jos sä haluaisit tähän loppuun vielä heittää vinkkejä tai antaa pikkaisen eväitä, että millä tavalla me saataisiin kannustettua muita meikäläisiä, muita vammaisia, työelämään, joilla kenties sitä tietotaitoa löytyy, joilla kenties saattaisi löytyä halukkuuttakin töihin, mutta sitten on syystä tai toisesta jäänyt kotiin tai ei usko omiin kykyihin tai on saanut liikaa pettymyksiä rekryissä tai näitä eri tilanteissa olevia, että mitkä olisi semmoisia asioita, mitä sä haluaisit kaikille heille sanoa? Millä saatais kannustettua nimenomaan elämään niitä unelmia ja tavoittelemaan niitä?

Atso: Lähtee varmaan pienistä asioista liikkeelle. Pitää pitää semmoinen maltti siinä mukana. Kukapa nyt ei haluaisi että ois 7000 kuussa palkka, mutta eihän siihen pääse pitkään aikaan vielä työuralla. Ehkä lähtee miettiin, että mitä tykkää tehdä, mistä asioista nauttii elämässä ja sitten jotenkin sitä kautta ehkä vois lähteä miettimään, että mitä työtä mä voisin tehdä, missä tätä pystyis vaikka toteuttamaan. Sitten vaan koittaa hakeutua tekemään niitä asioita. Välillä jonkun harrastuksen kautta voi päätyy työskentelemään jonkun asian parissa. Tai en mä tiiä, ehkä semmoinen kokeilu, eri asioiden kokeileminen. Kyllä se sieltä sitten löytyy se oma juttu, mikä kiinnostaa.

Lassi: Sitten vielä vaihtoehtoinen tai tämmöinen toisin aseteltu kysymys. Nyt kun on erinäköisiä, on aluevaaleja menossa ja näin, niin jos sä saisit olla päättäjien roolissa, niin mitä sä tekisit valtiovallan tasolla ja kuntatasolla ja ehkä yritysmaailmassa sitten taas työnantajana eri tavalla? Miten sä pyrkisit muuttamaan ja rikkomaan niitä asenteita Suomessa, että saataisiin tilanne paremmaksi?

Atso: No nythän on tulossa toi EU:n esteettömyysdirektiivi, joka tulee vaikuttamaan palveluihin ja siitä tulee tiettyjä asioita, joita vaaditaan tietyn kokoisilta yrityksiltä ja toimijoilta. Niin varmaan vahvistaisin tämmöistä lainsäädännöllistä puolta, että näihin esteettömyys ja yhdenvertaisuus asioihin kiinnitetään lainsäädännön vaatimalla tasolla huomiota. On se sitten kouluttautumisesta tai fyysisen esteettömyyden toteutumisesta. Sieltä lainsäädännön tasolla sitä vaadittais toimijoilta, niin se luo semmoista porkkanaa niin sanotusti sitten sinne sitäkin kautta. Ehkä mä sillä lähtisin.

Lassi: Kyllä, toi kuulostaa oikein hyvältä. Pieni extempore tähän loppuun vielä, mikä mua kiinnostaa hirveästi itteäni. Tiedän, että sä teet ite myös podcastia ja oon itekin miettinyt pimeinä iltoina kotona, että tiettyjä ideoita löytyy. Niin oisko tässä semmoinen tietynlainen työmahdollisuus myös meikäläisten parissa, koska sillähän myös hyvällä tuurilla Suomessa pystytään tekemään ihan bisnestä. Niin kannustatko sä tämmöisiä amatöörejä, niinku meikäläinen, tarttumaan ideasta ja alkaa tekemään pientä tuotantoa? Että, onko se antanut sulle paljon elämään?

Atso: Siis mikä jottei. Just tälleen harrastusten kautta voi vaikka mitä avautua. Just äänityöhän sopii tosi hyvin vammaiselle henkilölle. Eihän täs näy kummankaan meidän mitkään liikunta rajoitteet, että miksei.

Mulla on ollut, no meillä on nyt Riesalla podcast. Sitten mulla on ollut kaks muuta podcastia aiemmin, jossa yhteensä varmaan parisataa tuntia ollaan höpisty jalkapalloon ja kaikenlaiseen muuhun liittyen. Niin kyllähän se on hauskaa puuhaa. Mulla se ei ole johtanut silleen, että olisi mitään työhommia varsinaisesti tullut, mutta kyllä se on ainakin vienyt hienoihin juttuihin ja päässy kokee asioita, joita ei ehkä sitten ois muuten välttämättä päässy kokeen.

Esimerkiksi meillä on nyt toi, mitä nyt tehdään sen Riesa-podcastin lisäksi on tällänen kuin Honcast, joka on FC Honka -jalkapalloseuran ympärillä pyörivä podcast. Siinä me ollaan, ollaanko me nyt kolme vai neljä vuotta sitä tehty ja ihan kivat pienet kuulijamäärät, mutta kuitenkin vakkarikuulijat on siinä. Saadaan paljon palautetta ja ollaan seuran kanssa paljon yhteistyössä. Viime kesänä esimerkiksi kun Huuhkajat pelas Pietarissa futiksen EM-kisoissa, niin me yhtä Honka-taustasta pelaajaa saatiin haastateltua sieltä niiden kisojen aikana meidän podcastiin. Ne on tämmösiä pieniä kivoja juttuja, mutta kyllä ne aika paljon tuo semmoista kivaa sisältöä myös elämään.

Lassi: Aivan varmasti, aivan varmasti. Hei, mä haluan Atso kiittää sua tuhannesti, että pääsit juttelemaan meikäläisen kanssa. Mä toivotan riesaajille kaikille hyvää jatkoa ja odotan uusia podcasteja. Samalla ite toivon, että kenties, kun tämäkin podcast tulee ulos eräänä päivänä, että kenties meikäläiselläkin olisi sitten jo jonkun näköinen työsuhde olemassa. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Mutta kiitos paljon!

Atso: Jes kiitos paljon ja mä heitän vielä mainostukset loppuun, että käykää tutustuun Riesan nettisivuilta www.riesa.io ja Instagramissa voi käydä kans seuraamassa ja LinkedInissä Riesaa, niin pysyy kärryillä meidän toimista.

Lassi: Tämä oli Sairaan normaalia -podcast. Kiitos, kun kuuntelit. Omia kokemuksia ja ajatuksia voi jakaa somessa hashtagilla #sairaannormaalia.

Kaikki jaksot löydät osoitteesta lihastautiliitto.fi.